Voihan palaneet mannaryynit, kun en ole kerinnyt kirjoittamaan pitkään aikaan tänne blogiini mitään. Kuukausi on kulunut niin, että hujahti. Viime kirjoittaman jälkeist kohokohdat pikakelauksella ovat olleet seuraavanlaisia: Mun vanhemmat kävi vierailemassa Erfurtissa pidennetyn viikonloppureissun ja vierailtiin keskiaikaisessa Wartburgin linnassa idyllisessä Eisenahin kaupungissa. Kävin Berlinissä kisaamassa ja huomaasin, että olen ihan poikki, rikki, väsynyt ja luistelin huonoimman ajan sitten moneen vuoteen sisähallissa. Sain melkein kortisoni piikin polveeni kun en ymmärtänyt, mitä ne lääkärit puhuivat saksaksi polveani tutkiessaan. Sen verran ajoissa tajusin, että kerkesin kieltäytymään ruiskeesta. Vaikka polvi olikin kipeä, en halunnut enää piikkiä, sillä se tuntui jo paremmalta fysioterapian jälkeen.
Multa on puhjennut kaksi kertaa pyöränkumi, mutta molemmilla kerroilla siitä on seurannut jotain hyvää. Ekalla kerralla tutustuin yhteen uuteen saksalais luistelijaan, jonka kanssa en vielä ollut jutellut ja tokalla kerralla eli sunnuntai aamuna seitsemältä päädyin Erfurtin keskustassa ostamaan uunituoreen aamuleivoksen odottaessani vaihtoratikkaa. Oli aika kummallinen fiilis syödä lämmintä makeaa leivosta rauhallisessa keskustassa kauniin aurinkoisen päivän lämpimänä aamuna. En ollut kyllä lauantai aamuna kovin onnessani kun huomasin kisaan lähtiessä, että pyöränkumi on tyhjä. Ei auttanut kuin lähteä ratikalla, mutta kuinka ollakkaan keskustassa oli päätetty järjestää mielenosoitus jotakin vastaan, oli paljon punaista, huudeltiin kovaa iskulauseita jne. Mielenosoitus tarkoitti siis sitä, että keskustassa ei päässyt ratikallakaan kulkemaan, joten tämä tyttö joutui juoksemaan/ kävelemään neljä kilometriä. Luisteluhallille päästyäni olin teitenkin aikalailla myöhässä aikataulusta ja pääsinkin melkein heti starttaamaan kisa viivalle. Mutta tällä kertaa 500 metriä ei kulkenut kovin räjähtävästi.
Yliopistolla kurssit ovat lähteneet enemmän ja vähemmän menstyksellisesti käyntiin. Joillakin kursseilla jopa tajuan mistä puhutaan, toisilla kursseilla välillä pohdin, että hups mistäköhän nyt puhutaan. Kovasti saksalaiset painottavat omia pedagogejaan ja filosofejaan, vaikka samasta asiasta Suomessa olen oppinut muitakin meilipiteitä. Tykkään hirveästi yhden professorin tavsta puhua todella kiinnostvasti, mutta harmi, että en ymmärrä kovin paljon aiheesta sosiaalinen kompetenssi saksaksi. Olen jo aloittanut yhden esseen valmistelun erityispedagogiikan kurssille, sillä siihen saa tehdä haastatteluja. Haastattelin saksaksi honkongilaista vaihto-opiskelijaa aiheesta normaalius ja vammaisuus. Vielä pitää löytää joku saksalainen vastaaja ja kirjoittaa kuusi sivua teiteellistä tekstiä saksaksi. Kiinnostavaa nähdä, miten sitä tekstiä sitten loppujen lopuksi syntyy vieraalla kielellä.
Jos palataan tuohon otsikkoon: "Voihan palaneet mannaryynit", niin tulipahan niinkin sanottua tuossa menneellä viikolla. Laiton väärän levun päälle ja hetken kuluttua huomasin, että mannaryynipurkki käryää. Hyvä ettei liekkejä näkynyt jo kun sain paketin heitettyä lavuaariin veteen. Paketti haisi palaneelle, oli mustunut ja mannaryynit olivat kökkööntyneet kokkareiksi. Keitn silti ryyneistä puuroa, mutta se jäi todella klimppiseksi. Ai jaa ja miksi ihmeessä pidit pakettia hellalla haluaisivat kaikki järkevät ihmiset minulta nyt kysyä. No yrittäkääpäs itse elää neljän opiskelijan solussa, jossa on n. 30 senttimetriä pöytätyötilaa, varsinkin kun toiset haluavat ehdottomasti säilyttää mandariinejaan, appelsiinejaan, sipujeljaan, öljyjään, leipiään, voitaan (!) ja maitoaan (!) tässä tilassa, vaikka kaapissa olisi tilaa..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti